Takit painatuksella

Takit ovat arvostettuja liikelahjoja niin henkilökunnan kuin asiakkaidenkin keskuudessa. Hillityllä logopainatuksella se on mainoslahja, jota taatusti käytetään myös vapaa-ajalla ja takin mainosarvo kasvaa.

Takit painatuksella - täydellinen liikelahja

Kun on kyse yrityksesi identiteetin vahvistamisesta ja yhtenäisen imagon luomisesta, mainosvaatteet, kuten painetut takit, ovat tehokas väline. Hankkimalla työntekijöille takit, joissa on yrityksesi logo, voit paitsi lisätä yhteisöllisyyttä työpaikalla, myös parantaa yrityksesi näkyvyyttä potentiaalisille asiakkaille.


Miksi kannattaa tilata takit omalla painatuksella?

Yksi tärkeimmistä syistä investoida painettuihin takkeihin on niiden potentiaali toimia mainoksena. Aina kun joku käyttää takkia teidän logopainatuksella, hänestä tulee yrityksesi mainos. Tämä merkitsee yrityksellesi enemmän näkyvyyttä ja tunnettuutta, mikä puolestaan voi johtaa uusiin asiakkaisiin liikesuhteisiin. Meidän olosuhteissa takki on myös mainosvaate, joka käytetään iso osa vuodesta, joten se on tarpeellinen mainosvaate pitäen sekä henkilökunnan että yhteistyökumppanit lämpimänä. Urheiluseuran värikkäät logot takeissa mainostavat omaa joukkuetta, henkilökunta omaa työpaikkaansa, PR-tempauksissa mainostetaan ehkä uutuus tuotetta näkyvästi takeissa jne. Käyttökohteita takille logopainatuksella on lukemattomia!

Mainosvaate valikoimamme

Tarjoamme laajan valikoiman mainosvaatteita ja takkeja, kuten tuulitakkeja, talvitakkeja, työtakkeja ja kuoritakkeja. Meillä on myös vaihtoehtoja fleecetakeista sekä muita malleja, jotka soveltuvat erilaisiin sääolosuhteisiin ja tilanteisiin. Ja jos sitä teidän idean mainosvaatetta ei löydy nettikaupasta, laita viestiä hello@printer.fi niin me etsimme sen teille.

Yhteishenkeä porukalle samanlaisilla logopainetuilla takeilla

Myynninedistämisvaatteiden painatuksella luodaan yhtenäinen kuva organisaatiostasi työntekijöiden tai asiakkaidesi keskuudessa. Kyse on muustakin kuin logosta - kyse on logon takana olevasta viestistä: mitä yrityksesi edustaa? Mikä on teille tärkeää? Huolellisesti valittu teksti tai kuvat mainosvaatteissasi voivat auttaa sinua välittämään tämän viestin tehokkaasti.

Toimitamme tuotteita kaikkialle Suomeen

Vaikka toimistomme on Oulussa, tuotteemme toimitetaan valtakunnallisesti nopeasti ja turvallisesti. Halusitpa sitten tilata edullisia takkeja tai tehdä suuren investoinnin laadukkaisiin vaatteisiin, takaamme aina parhaan mahdollisen lopputuotteen parhaaseen hintaan.

Meiltä ostamisen edut

Meiltä saat korkealaatuisten vaatteiden lisäksi myös asiantuntemusta suunnittelussa ja tuotannossa, sillä kokenut henkilökuntamme on toiminut alalla useita vuosia. Pystymme tarjoamaan sinulle parasta mahdollista palvelua kaikissa tilaukseen liittyvissä asioissa - tuotteen valinnasta sen lopulliseen valmistukseen. Vuosien kokemus siellä tällä alalla takaa valmiit tuotantomallit, luotettavat kontaktit ja nopeat toimitukset.



Sijoittaminen painettuihin takkeihin ei ainoastaan tarjoa käytännön etuja, kuten suojaavat sinua säältä, vaan myös lisäävät huomattavasti näkyvyyttä ja rakentavat yrityksesi brändi-identiteettiä riippumatta siitä, istutko toimistossa vai oletko ulkona potentiaalisten asiakkaiden parissa. Takkiin painettu suuri logo erottuu kauas ja tavoittaa potentiaalisia asiakkaita koko ajan kaupungilla ja hienovarainen logo lenkkipolulla muita urheilijoita. Anna siis mainosvaatteen tehdä töitä puolestasi!


Takit

Tuotteiden lukumäärä: 122

Järjestä:
Helly Hansen miesten Berg takki  Helly Hansen
Berg talvitakki on kevyt, mutta lämmin kylmissä olosuhteissa. Takissa 160 g eristettä ja 120 g hihoissa. Takissa on myös kokoontaitettava selkäosa, joka antaa laajemman suojan, sekä säädettävä huppu ja hihansuut istuvuuden mukauttamiseksi. Hihoissa ei olkasaumoja liikkuvuuden lisäämiseksi. Takista on saatavilla koot S-4XL.
Alk. 151,65 €
ilman alv
Rab naisten Geon takki  Rab
Keskipainoinen, joustava fleece. Tämä täysin eristetty fleecetakki sopii kiipeilyyn ja retkeilyyn kylmissä olosuhteissa. Takista on saatavilla koot 8, 10, 12, 14, 16.
Alk. 94,59 €
ilman alv
Ekologinen
Rab naisten Kangri GTX takki  Rab
Vahva ja luotettava, klassinen vedenpitävä kuoritakki vaelluksille ja ulkoiluun, nyt kierrätetyllä GORETEX 3-kerroskankaalla, joka pitää sinut kuivana myrskyn koittaessa. Tämä takki on ihanteellinen pitkiin päiviin ulkona tarjoten kestävän suojan säältä. Takista on saatavilla koot 8, 10, 12, 14, 16.
Alk. 411,30 €
ilman alv
Stormtech miesten Nostromo Thermal Shell takki  Stormtech
Takki, joka toimii ja on mukava päällä säästä riippumatta. Takki on vedenpitävä, hengittävä H2XTREME®-ulkokuori päästää kosteuden pois, kun taas PFC-vapaa vettähylkivä viimeistely estää kastumisen. Takissa on säädettävä helma sekä huppu ja sen kyynärpään leikkaukset mahdollistavat takin käyttömukavuuden ja toiminnallisuuden. Takista on saatavilla koot S-5XL.
Alk. 142,47 €
ilman alv
Stormtech miesten Stavanger Thermal takki  Stormtech
Tässä takissa on hyvä lämmön eristys myös märkänä. Takin pinnassa on PFC-vapaa vettähylkivä käsittely ja hengittävyys on 1 000 g/m2 sekä höyhenetön synteettinen eriste. Joustava takki istuu ergonomisesti päällä, joten siinä liikkuminen on helppoa. Takin voi pakata omaan taskuunsa tyynyksi, sekä siinä on joustavat hihansuut ja sisätaskut. Takista on saatavilla koot S-5XL.
Alk. 123,57 €
ilman alv
Stormtech naisten Narvik Softshell takki  Stormtech
Narvik on rehokas mid-layer softshell, jossa on vettä hylkivä kangas, joka suojaa säältä. Softsell on valmistettu ympäristön kannalta kestävästä 42 % kierrätetystä polyesteristä. Vetoketjulliset taskut, jotka on vuorattu harjattua trikoota ja joissa on kevyt fleecepohja lisäävät käyttömukavuutta. Käytä yksinään tai yhdistettynä vedenpitävään H2XTREME®-ulkokerrokseen ja kevyeen H2X-DRY®-pohjakerrokseen, jotta saat parhaan mahdollisen hyödyn kerrospukeutumisesta. Takista on saatavilla koot XS-3XL.
Alk. 81,18 €
ilman alv
Barbour Naisten Flyweight Cavalary tikkitakki  Barbour
Perinteinen timattitikattu takki, aidolla ratsastustakin muotoilulla. Vyötäröä voidaan muokata istuvammaksi yksilöllisesti. Takista on saatavilla koot 6-20 .
Alk. 161,55 €
ilman alv
Softsell- takki - Miehet - Maxson  Elevate
Mukava Softsell -kuoritakki, jossa on vedenpitävä, hengittävä kalvo ja vettähylkivä pinnoite.
Alk. 54,33 €
ilman alv
Softsell- takki - Miehet - Langley  Elevate
Mahtava Softsell -kuoritakki, joka on 5000 mm vedenpitävä. Täydellinen aktiiviselle henkilölle urheilulliseen elämään!
Alk. 85,05 €
ilman alv
Mikrofleecetakki - Miehet - Brossard  Elevate
Höyhenen kevyt ja lämmin mikrofleecetakki on loistava tuote teidän logopainatukselle.
Alk. 40,94 €
ilman alv
Ekologinen
Vegaani
Stanley & Stella Discoverer miesten takki  Stanley/Stella
Stella Discoverer - Tuulenpitävä takki vetoketjulla ja hupulla. Takissa on normaali mitoitus. Takki on käsitelty vettähylkiväksi jopa 10 000 mm Bionic DWR Eco -viimeistelyllä. Se on myös tuulenpitävä ja hengittävä 3000g/m2/24h. Takista on saatavana koot S-3XL.
Alk. 72,45 €
ilman alv
Ekologinen
Vegaani
Stanley & Stella Padded Parker unisex parka  Stanley/Stella
Parker - Vuorillinen pitkä unisex parka, joka sopii sekä naisille että miehille. Huppu sopii yhteen kauluksen kanssa ja suojaa hyvin tuulelta ja kylmältä, koska sen voi napittaa kiinni ylös asti. Takin takaosa on hieman pidempi ja pyöristetty ja siinä on kiristysnauha leveyden säätämiseksi. Sopii sekä työvaatteeksi tai liikelahjaksi omalla logo- tai mainospainatuksella. Takista on saatavana koot XXS-3XL.
Alk. 81,99 €
ilman alv
Barbour miesten Ashby Wax takki  Barbour
Tyylikäs ja käytännöllinen takki, jossa on kestävä vahapinta. Valmistettu Barbourille tyypillisestä Sylkoil-vahatusta puuvillasta, jossa on mattapintainen viimeistely. Takista löytyy koot XS-3XL.
Alk. 269,37 €
ilman alv
Barbour miesten Powell Quilted takki  Barbour
Tyylikäs tikkitakki, joka on luotu ulkoiluun tyylistä tinkimättä. Tämä takkimalli on suosikki vuodesta toiseen. Takissa 50 g vanu ja eristävä fleecevuori. Takista on saatavilla koot S-2XL.
Alk. 193,95 €
ilman alv
Ekologinen
Berghaus miesten Ghlas 2.0 SS takki  Berghause
Ghlas 2.0 Softshell Jacket on virtaviivainen softshell-takki, joka tuntuu yhtä hyvältä kuin näyttääkin. Ghlas 2.0 Softshell Jacket on nimetty pienen skotlantilaisen vuoren mukaan, joka on Highlandin tuntemattomien vaeltajien suosikki, ja se on ihme, joka odottaa löytäjäänsä. Lämmin ja mukava päällä - ja sen korkea kaulus suojaa sinua kylmältä tuulelta. Tämä takki sopii erinomaisesti paidan päälle keväisin ja syksyisin leudompina päivinä. Kun lämpötila laskee, voit pukea sen päälle Berghausin tuulenpitävän kuoritakit, ja pysyt mukavasti lämpimänä. Lämmin, mukava takki, jonka korkea kaulus suojaa kylmältä tuulelta. Takista on saatavilla koot XS-3XL.
Alk. 136,53 €
ilman alv
Berghaus miesten RG Alpha 2.0 Shell takki  Berghause
Pysy kuivana pahimmallakin säällä Berghaus Hydroshell -vedenpitävän kankaan ansiosta. Tässä takissa on muun muassa rullautuva, säädettävä huppu, joka antaa lisäsuojaa, sekä säädettävät lahkeet ja hihansuut, joiden avulla voit räätälöidä istuvuuden mahdollisimman mukavaksi. Hyvä muotoilu ja laadukas viimeistely tekevät tästä vaatteesta sopivan sekä retkeilyyn ja jokapäiväiseen käyttöön. Takista on saatavilla koot XS-3XL.
Alk. 147,78 €
ilman alv
Ekologinen
Berghaus naisten Deluge Pro 3 takki  Berghause
Tämä takki ei huonoja kelejä pelkää. Deluge Pro 3.0 Jacket on vedenpitävä takki, johon voit luottaa; kierrätetty Hydroshell-kangas pitää sinut kuivana kaikissa sääolosuhteissa. Takista löytyy koot 6, 8, 10, 12, 14, 16, 18, 20.
Alk. 135,54 €
ilman alv
Ekologinen
Berghaus naisten Prism 2.0 Micro IA fleecetakki  Berghause
Tämä klassinen, hyvin istuva lämmin fleecetakki on käytössä monipuolinen. Siinä on tarpeellisille tavaroille kaksi vetoketjullista taskua. Fleeecessä on korkea kaulus pehmeällä leukasuojalla, joka pysäyttää kylmän. Fleece on tarpeeksi ohut, jotta sitä voi käyttää ulkotakin alla eristävyyden parantamiseksi.  Fleecetakista löytyy koot 8, 10,12, 14, 16, 18, 20.
Alk. 63,27 €
ilman alv
Ekologinen
Berghaus naisten Prism PT IA fleecetakki  Berghause
Tämä käytännöllinen fleecetakki sopii välikerrokseksi täydellisesti koleisiin päiviin. Polartec Classic -fleecessä on vaikuttava lämpö-painosuhde. Fleecekangas on kestävää sekä pehmeää, ja se pitää olosi lämpimänä koko päivän. Takista löytyy koot 8, 10,12, 14, 16, 18, 20.
Alk. 84,96 €
ilman alv
Columbia miesten Pouring Adventure III takki  Columbia
Sade, tuuli ja kylmyys eivät estä ulkoilemasta. Tämä kevyt takki on vedenpitävä, hengittävä, siinä on säädettävä huppu, vetoketjulliset käsitaskut, säädettävät hihansuut ja kestävä kuori, joka on valmistettu Omni-Tech™ Full-Dull Rip-Stop 100 % nailonista. Ja se on pakattavissa taskuun helppoa säilytystä ja käyttöä varten. Takista on saatavilla koot S-2XL.
Alk. 100,62 €
ilman alv
Columbia naisten Fast Trek II takki  Columbia
Pehmeä fleecetakki, jossa on imarteleva, naisellinen istuvuus ja virtaviivainen muotoilu. Tämä vuodenaikaa vailla oleva fleecetakki pitää sinut lämpimänä ulkoiluretkillä ja päivittäisessä käytössä. Takista on saatavilla koot XS-2XL.
Alk. 49,77 €
ilman alv
Columbia naisten Kruser Ridge III Softshell takki  Columbia
Ihanteellinen kevyt takki märkiin ja tuulisiin päiviin ulkona liikkuessa. Takista on saatavilla koot XS-XL.
Alk. 100,62 €
ilman alv
Ekologinen
Columbia naisten Silver Falls II takki  Columbia
Helposti mukaan pakattava vaatekerros, kun olet liikkeellä. Takki on eristetty 100 % kierrätetyllä polyesterillä ja pakkautuu kätevästi omaan taskuunsa. Takista on saatavilla koot XS-XL.
Alk. 100,62 €
ilman alv
Ekologinen
Helly Hansen miesten Oxford Fleecetakki  Helly Hansen
Päällä mukava fleecetakki pidettäväksi yksinään että välikerroksena kylmempinä päivinä. Polartecin kierrätysfleecen käyttö tekee siitä loisto valinnan sekä sinulle että ympäristölle. Fleecestä on saatavilla koot XS-4XL.
Alk. 98,91 €
ilman alv
Takkivalikoimamme sisältää suuren määrän erimallisia ja erivärisiä takkeja useista materiaaleista. Täältä löydät baseballtakkeja, keveitä fleecetakkeja sekä lämpimiä untuvatakkeja unohtamatta erilaisa urheilullisia softsell ja hiihtotakkeja. Suosituin kohta logolle takeissa on vasen rinta. Siihen logon saa hienovaraisena, mutta selkeänä. Kampanjatakeissa kannattaa miettiä näyttävää painatusta selkään.