Joulukortit omalla painatuksella

Joulukortti mallimme löydätte täältä. Joulukortteihin voidaan tehdä teidän oma painatus niin kanteen kuin joulukortin sisällekin. Painatusvaihtoehtoina ovat väripainatus ja foliointi. Olemme säästäneet aikaisempien vuosien painomateriaalinne myös Calligraphenista, joten tilaaminen on aivan yhtä helppoa kuin aina ennenkin. Jos tahdotte teetää ihan oman, uniikin joulukortin omasta kuvasta, ottakaa yhteyttä asiakaspalveluumme jaana@printer.fi tai soita 02 230 6000. Joulukortteja voitte selata myös sähköisestä kuvastostamme. Jos jotain korttia ei löydy kaupasta, vaikka se on kuvastossa, tarkoittaa se, että kyseinen kortti on loppuunmyyty tältä kaudelta.

Joten nyt kun katsotte joulukortteja, voitte samalla katsella myös joululahjoja omalle henkilökunnalle tai yhteistyökumppaneille. Ja jos sitä teidän idean lahjaa ei löydy, kysy lisää asiakaspalvelustamme, niin etsimme sen teille. Perinteinen joulukortti ja - lahja tuo joulumielen ja kertoo vastaanottajalle merkityksellisen viestin, että hän on tärkeä.

Hyväntekeväisyys joulukortit

Ne joulukortit, joissa on merkintä hyväntekeväisyys, ovat lahjoituskortteja. Niiden korttien hinnasta menee automaattisesti lahjoitus teidän valitsemallanne kohteelle. Eli samalla kun muistatte asiakasta, voitte tehdä tuplasti hyvää myös lahjoittamalla teille tärkeälle hyväntekeväisyyskohteelle. Ja jos tahdotte, painamme sivulle 2 joulukortteihin lahjoitustekstin, joka kertoo teidän lahjoituksesta. Lahjoituskohteina ovat Lastenklinoiden Kummit, SOS lapsikylä, Plan International, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Naisten pankki ja Syöpäsäätiö. Tehdään siis yhdessä joulukortilla joulumieli kaikkien sydämeen.


Joulukortit

Tuotteiden lukumäärä: 85

Järjestä:
4451 Tunnelmallinen kuusi, joulukortti
Kaunis kuusiaiheinen joulukortti, jossa on vanhanajan joulutunnelmaa. Joulukortin kansi on tyylikkään mattapintainen. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
4566  Jouluinen hetki, joulukortti
Tyylikkään yksinkertainen joulukortti punaisesta joulupallosta. Joulukortti on valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
4546 Kynttilälyhty, joulukortti
Lämminsävyinen kortti, jossa lumihangessa oleva kynttilälyhty henkii joulun levollista tunnelmaa. Joulukortin kannen lakkapinta kirkastaa kortin värejä ja antaa sille upean kiillon. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
Uusi
7700 Tähtihetki, joulukortti
Tähtihetki joulupukin kanssa joulutähden valossa. Joulukortti on valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
4439 Jouluinen lyhty, joulukortti
Lämminsävyinen joulukortti, jossa lumihangessa oleva kynttilälyhty henkii joulun levollista tunnelmaa. Joulukortti on tyylikkään matta. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
Uusi
7707  Tule joulu kultainen, joulukortti
Tyylikäs kulta-valkoinen joulupallo koristaa tämän joulukortin kantta. Kortti on valkoista sileää paperia ja se kannessa on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
4569 Kullanhohtoinen kuusi, joulukortti
Upea, hehkuva kultainen joulukuusi mustalla taustalla tekee tästä kortista todellisen katseenvangitsijan. Joulukortti on valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
4544  Aattoaamun aurinko, joulukortti
Tontun lepohetki penkillä aamutuimaan - aaton työt on tehty! Joulukortin kansi on tyylikkään matta. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
4560 Jääkukkia ja kuusi, joulukuusi
Ihanat lumitähtikoristeet viimeistelevät tämän lumisen joulukuusi joulukortin. Kortti on valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
Uusi
7705 Talvinen metsämaisema, joulukortti
Talvinen metsä rauhoittuu joulun aikaan. Kortti on valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
4537 Joulukuusi ja tähdet, joulukortti
Joulun punaista hehkuvaa tunnelmaa joulukuusi kortissa. Joulukortti on valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
4518 Punainen joulupallo, joulukortti
Joulun rauhaisaa tunnelmaa punaisessa joulupallossa. Kortti on valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
4573 Joulupallon taikaa, joulukortti
Joulun rauhaisaa tunnelmaa punaisessa joulupallossa. Kortti on valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
4562 Joulun kaverukset, joulukortti
Joulun paras porukka - hauska joulukortti, jossa joulupukki ystävineen toivottaa kaikille hyvää joulua! Kortti on valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
4545 Rustiikkinen joulu, joulukortti
Rustiikkista joulutunnelmaa ja kynttilänvaloa. Joulukortin kansi on tyylikkään matta. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
Uusi
7701 Kuppi kuumaa, joulukortti
Kuppi kuumaa maistuu joulupukillekin tauolla. Kortti on valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä mitä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
Uusi
7712 Kullanhohde, joulukortti
Kullanhohtoinen joulupallo loistaa tämän joulukortin tummassa kannessa. Joulukortti on sisältä valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 15,5 x 15,5 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,35 €
ilman alv
Uusi
7708 Kuusimetsän siimeksessä, joulukortti
Tyylikäs ja moderni joulukortti perinteisestä kuusimetsä aiheesta. Kortti on valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 14 x 19 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,70 €
ilman alv
Uusi
7711 Joulusukka, joulukortti
Joulukortti, jossa on perinteisiä joulukoristeita moderneilla väreillä. Kortti on valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 14 x 19 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,70 €
ilman alv
4988 Joulu express, joulukortti
Joululahjakuljetus matkalla aattoyössä. Joulukortti on valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 14 x 19 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,70 €
ilman alv
Uusi
7706 Lyhty ja tähdet, joulukortti
Lyhty loistollaan tuo rauhallista joulun tunnelmaa ympärilleen. Joulukortti on valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 14 x 19 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,70 €
ilman alv
6677 Graafinen kuusi, joulukortti
Graafinen joulukuusi vihreän, sinisen ja kullan sävyissä. Kantta koristavat kohopainetut ja kultafolioidut yksityiskohdat. Kortin kannen lakkapinta kirkastaa kortin värejä ja antaa sille upean kiillon. Kortin koko: 14 x 19 cm, kortti avautuu: vasemmalle Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä mitä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 2,15 €
ilman alv
Uusi
7714 Kultaiset joulukoristeet, joulukortti
Moderni joulukortti kultaisista joulukortisteista. Kortti on valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 19 x 14 cm, kortti avautuu: alhaalta ylöspäin Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä mitä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,70 €
ilman alv
4986 Lyhdyn lämmin loiste, joulukortti
Lämminsävyinen joulukortti, jossa talvinen lyhty henkii joulun levollista tunnelmaa. Joulukortti on sisältä valkoista sileää paperia ja siinä on tyylikäs mattapinta. Kortin koko: 19 x 14 cm, kortti avautuu: alhaalta ylöspäin Tahdotko käyttää samaa painatusta kun viime vuonna? Valitse silloin sama painatus kuin viime vuonna ja lähetä tilaus meille. Me lähetämme sähköpostilla tilausvahvistuksen, josta näette hinnat sekä painatuksen. Jos tahdotte kortteihin sisälle foliopainatuksen tai nimikirjoitukset, ole yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostilla jaana@printer.fi tai soittamalla 02 230 6000.
Alk. 1,70 €
ilman alv